PALVELUT MAANOMISTAJILLE
Soiden ennallistamisen palvelut maanomistajille
Maanomistajalla on tärkein rooli ennallistamisessa. Ainoastaan maanomistajan suostumuksella ja maanomistajan toiveita kuunnellen ennallistaminen on ylipäätään mahdollista.
Usein ennallistamisesta ei synny kustannuksia maanomistajalle. Erilaisilla rahoituskeinoilla ennallistaminen on mahdollista tehdä etenkin yksityisten maanomistajien mailla täysin ilmaiseksi maanomistajille.
Ennallistaminen voidaan kohdentaa puuntuotannollisesti heikkotuottoisille kohteille. Näin toimien puustosta syntyvät tappiot jäävät vähäisiksi. Ennallistaminen voi olla taloudellisesti kannattavaa myös puustoisilla kohteilla, jos uudistamiskustannukset ovat suuret.
Ennallistajat.fi:n asiantuntijoiden avulla saat parhaan tiedon päätöksenteon tueksi, varsinaiset ennallistamissuunnitelmat sekä tarvittaessa myös toteutusurakoinnin soiden ennallistamiseen.
Autamme maanomistajia löytämään toiveidensa mukaisia ennallistettavia soita. Myöhemmin palvelutarjontaan lisätään myös muita ennallistettavia elinympäristöjä. Jo nyt voit myös kysyä esimerkiksi kosteikoista, vesiensuojelusta tai virtavesistä.
Ota yhteyttä, niin katsotaan yhdessä kohteitanne!
Miksi ennallistaisin soita?
Suot toimivat luontaisina vesiensuojelukosteikkoina. Suokasvillisuuden läpi pintavaluntana suotautuminen on paras tapa vähentää kiintoainetta ja ravinteita. Mikään muu vesiensuojeluratkaisu ei yllä samaan.
Vesien pidättäminen valuma-alueella on erinomainen keino vähentää tulvia alapuolisilla alueilla. Ojassa virtaava vesi päätyy alajuoksun tulvariskialueille huomattavasti nopeammin kuin suolla hitaasti valuva vesi.
Suot ovat tärkeitä elinympäristöjä monille tutuille lajeille. Etenkin monet vesilinnut kaipaavat märkiä soita. Lintujen runsastuminen onkin usein ensimmäisiä näkyviä lajistomuutoksia ennallistetuilla soilla.
Soiden ennallistamisen ilmastovaikutukset voivat olla ristiriitaisia eikä usein pystytä sanomaan yksiselitteisesti, mitä ennallistaminen aiheuttaa päästöille. Kuivasta suosta vapautuu hiilidioksidia sekä typpioksiduulia. Märästä suosta puolestaan vapautuu usein metaania. Pitkällä aikavälillä ennallistaminen on kuitenkin ilmastonmuutosta hillitsevä toimenpide. Lisäksi suon turpeeseen kertyneen valtavan hiilivaraston turvaaminen on mahdollista ainoastaan ennallistamalla.
Mitä hyödyn Ennallistajat.fi-palvelusta maanomistajana?
- Luontaisen valuma-alueen määritys
- Suon muutosten visualisointi historiallisista ilmakuvista
- Erilaisten ennallistamistoimien vaikutusten simulointi paikkatietopohjaisesti